|
|
26.12.04
Joulun pyhinä vain makailin. Selkärietas romahti jälleen. Siihen ei auta kuin lepo ja ehkä hauliväljä. Koitan ensiksi
lepoa. Vessassa käynti on taas mieliin painuva kokemus. Televisio oli rikki eikä selkä päästänyt nettiin. Siksi uutinen
tsunamista tulikin myöhään.
Khao Lakin ja Phuketin suunnalla on paljon vanhoja kavereita avun tarpeessa. Entisiä ammattisukeltajia, meren koiria,
jotka ovat hakeutuneet lihapatojen ääreen ja rintaruokintaan sukellusoppaiksi turisteille. On aika mennä vanhoja kavereita
auttamaan noihin talkoisiin. Teen monen sortin hommaa, sukellan, ährään tietokoneen kimpussa ja olen monikielinen. Hihansa
käärivästä kundista varmaan on apua tsunamisiivouksessa.
Koitin ottaa yhteyttä eri puolille netissä ja muualla ja tarjoutua hommiin.
Ei onnistu.
Dial-up on tavallistakin hitaampi eikä kellään ei ollut selvää kuvaa tapahtumasta. Kaikilla muillakin siis on housut
kintuissa tämän rysän yllä.
27.12.04
Selkä antaa taas istua pitempään koneen ääressä. Turhaan, kukaan ei vieläkään tunnut tekevän kuin toistelevan muilta
epätietoisilta kuulemiaan juoruja ja huhuja.
28.12.04
Selkä on sen verran parempi, että nousen, otan vuoteeni ja käyn Thaitten maahan, Phuketin kaupunkiin, jossa ehkä olen
löytävä lapsen seimestä tai muuta apua tarvitsevaa. Siellä kun tuntuu olevan syntymässä jonkinlainen järjestys ja suunnattu
tahto asioiden hoitamiseksi. Parasta on ilmestyä näihinkin talkoisiin hihat jo valmiiksi käärittynä ja omat työkalut mukana.
Ryjät nippuun, lääkkeet läjään, tietsikka mukaan ja kaikki erilaiset käsityökalut autoon. Niitä kuitenkin tarvitaan.
Työkaluja ei minulla enää paljon olekaan. Puolisen vuotta sitten kuorma-auto rysäytti oman autoni perään täyttä vauhtia
ja työnsi minut vastaantulevien kaistalle, jossa kolme muuta autoa mälläsi samaan nippuun. Työkalut varastettiin kun makasin
autossa vasen keuhko kylkiluiden lävistämänä, lysähtäneenä ja vuotavana, hukkuneena omaan vereeni. Onneksi paikalle sattui
ystäväni, joka sai minut elvytettyä ja tyhjensi vielä toimivan keuhkoni, jolloin taas olin muonavahvuudessa. Ilmeisesti
ei ollutkaan aikani, tai sitten helvetti oli juuri tuolloin täynnä. Venttalistalla kuitenkin taaskin käväisin.
Mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla.
Minuun törmänneellä kaupungin omistamalla kuorma-autolla ei tietenkään ollut vakuutusta eikä kaupunki suostu maksamaan
korvausta sairaalalaskuistani ilman oikeuden päätöstä. Kaupunki myöntää kyllä syyllisyytensä, mutta ei maksa. Omat rahani
menivät sairaalahoitoihin. Kolmisen viikkoa teho-osastolla kahdessa sairaalassa ja tehdyt leikkaukset veivät kaikki käteisvarani.
Juuri tähän kaupunki perustaneekin maksamattomuutensa; rahani ovat menneet hoitoihin eikä minulla ole varaa lähteä käymään
kallista oikeutta maassa, jossa oikeuden pakka alun alkaenkin on tehty ulkomaalaista vastaan ja jossa oikeutta aina jaetaan
pakan alta.
Olen haastanut kaupungin oikeuteen. Pian nähdään.
Pakatessani kamojani havaitsin että siivoojarouva, ilmeisesti jonkun näppärän poikaystävänsä avulla on tyhjentänyt kahden
numerolukon takana matkalaukussa olleen hätävarakassani. Poissa olivat 500 USD ja 150 euroa.
Asun yksin eikä kellään muulla ole avainta kämppääni. Ei ihme, että rouvakulta hävisi kokonaan vähän aikaa sitten. Jouduin
uusimaan lukot, koska rouvalla yhtä on avain mukanaan.
Joskus tämä maa näyttää ulkomaalaiselle todella synkät kasvonsa.
Ajoin Thaimaahan, sen vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Koukkasin Hua Hinin kautta, josta mukaani lähti siellä guesthousia
pitävä kaverini. Ajoimme samaa soittoa Phang-Nan sairaalaan, jossa tarvitaan scandikielten puhujia ja muitakin murteita
ymmärtäviä.
Maantiet olivat täynnään raskaan maansiirtokaluston kuljetuslavetteja. Jostain järjellä ja kokemuksella käsittämättömästä
syystä kaikki raskas liikenne ajaa nopean liikenteen kaistalla. Koko liikenne puuroutuu ja hidastava kaaos on valmis. Kaksikaistaisilla
tien osuuksilla näki järkyttäviä ohituksia. Noihin ei ole syytä mennä. Olen jo kokenut, miten kallista on olla syytön osapuoli
liikenteessä näissä maissa. Miten kallista se olisikaan syylliselle ulkomaalaiselle?
Perille tullessamme saimme kuulla, että sairaala oli juuri tyhjennetty scandipotilaista ja että meille on käyttöä Phuketissa
jos maksamme itse omat kulumme.
Totta kai maksamme. Kuka muukaan?
Phuketin kaaoksen keskeltä löysimme Richardin, joka komensi meidät töihin aamulla aikaisin Phuketin kaupungintalolle.
Haimme yöpaikan, joka oli parhaat päivänsä nähnyt varmaan edellisen tsunamin aikoihin ja kirjoittauduimme sisään. 1200 Baht/yö!
Jösses, selvää ryöstöä ja tilanteen hyväksi käyttöä. Kun ei muutakaan mahdollisuutta enää jaksa hakea, on tyytyminen siihen
ainoaan.
Romahdin sänkyyn ja nukuin hyvin.
30.12.04
Aamulla ajoimme Phuketin kaupungintalolle ja pistin höyryt päälle tietsikkaan. Nettiä ei ollut, ei puhelimiakaan. Käytimme
omia puhelimiamme. Kaikki puhelinyhtiöt lupasivat, että tsunamialueen puhelut ovat ilmaisia, joka tietysti onkin kohtuullista.
Koko päivä meni siihen, että otin vastaan tietoja, kuvauksia, valokuvia, kopioita ja downloadailin lohduttomasti itkevien
omaisten kuvia myös säilyneistä kameroista tietokoneeseeni. Omaiset soittelivat reistailevalla puhelimellani kotimaahansa.
Onneksi se ei maksa minulle mitään.
Lomallekin ihmiset ottavat mukaan rakkaimmat kuvansa. Ja kuvat ovat jäljellä huoneissa, joista arvokas jo on ryöstetty
heti katastrofin alussa. Hääkuvia, ylioppilaskuvia, kuvia perhejuhlista. Kuvia pienistä, hymyilevistä, onnellisista
lapsista.
Koiraa halaava naurava tyttö. Isoäidin sylissä oleva pieni poika, molemmat nyt tsunamiin kadonneita.
Suru, menetyksen murhe ja toivottomuus on yllämme kuin julma, tukehduttava lyijypeitto. Tämä työ raastaa sydäntä niin,
että jotkut palavat puhki jo parissa tunnissa. Niin kuin voi palaa ruumiita sukeltaessakin.
Hetken ajan oli hiljaisempaa. Tein yhtenäiset lomakkeet tietojen vastaanottamiseksi ja saadun kuvamateriaalin käsittelemiseksi.
Lomakkeet on käännettävä eri kielille, eivät surevat ihmiset jaksa keskittyä vieraisiin kieliin antaessaan kuvauksia kadonneista
rakkaistaan. Lomakkeiden teko ei ole byrokratiaa, se on toiminnan ohjelmointia.
Piileskelin sylimikroni takana paossa jatkuvia täyslaidallisia kyyneleitä, nyyhkytystä, särkyviä ääniä. vapisevia käsiä,
joilla ei pysty kirjoittamaan.
Jumalaiset, ihanat, kestävät naiset jaksavat tätä murhetta ja tuskaa meitä miehiä paremmin. Ja kaikkea muutakin vastusta,
vaikeutta, vastuuta. Muuten tasatilanteessa nainen on miestä parempi.
Antakaa meidän tulla naisten kaltaisiksi. Paranisimme nykyisestämme.
Meillä ei ollut kuin minun tietokoneeni, ei printteriä ollenkaan. Louhin esiin laihan nippuni ja sain Pain, loistavan
organisaattorin ja nättinäpsäkän thaitytön ostamaan printterin ja riittävästi paperia. Letkut tietsikkaan kiinni ja hanat
auki. Nippu kevenee hurjaa vauhtia, mutta nyt saadaan asiat ainakin tältä osin rullaamaan ja toiminta järkevöitettyä.
Myöhään illalla hotelliin, suihku ja nukkumaan. Itkin itseni uneen. Olen viisikymppinen äijänromu, raaka, kovanahkainen
ja monta surua ja menestystä kokenut. Itkin itseni uneen.
Hymyilevät pikkulapset, kauniisti harmaantuneet isovanhemmat, nuoret parit häämatkallaan.
Sanovat, että on olemassa Jumala, kaikkitietävä, viisas ja armollinen.
Yeah, right.
31.12.04
Aamulla saimme puhelinlinjat katokseemme. Vain paikallispuhelut onnistuivat eikä data kulje linjoissa. Käännän asioita,
tiedotuksia, neuvoja ja ohjeita eri kielille, pistän ne levykkeelle ja poistun viemään ne nettiin läheisen informaatiorakennuksen
ilmaisiin nettipalveluihin. Joka puolella nettiä on tsunamitukiryhmiä, joille on tärkeä saada oikeaa tietoa tapahtumapaikalta.
Kerron asioiden oikean laidan, ammun alas joutavat juorut ja huhut. Lataan tietoa maailmalta ja tuon sen takaisin katokseemme.
Kaikki osapuolet, paikalliset ja eri maiden asiaa hoitavat viranomaiset kehottavat ihmisiä olemaan matkustamatta Phuketiin
etsimään omaisiaan. Kaikki tehtävissä oleva tehdään jo.
Tapaturmauhrien Kansainvälinen Koordinaatiokeskus (IVCC) julkaisee tarkat neuvot ja ohjeet uhrien omaisille ja ystäville
mitä tehdä ja tekemättä jättää. Käännän sen muutamalle kielelle ja lähetän sen eri maiden suurimpiin sanomalehtiin, TV- ja
radioasemille. Tämä on ollut 16 tuntia raakaa, raastavaa, repivää työtä.
Lohduttomasti itkevä saksalaistyttö luhistuu nyyhkimään rintaani vasten. Halaan tyttöä, yritän lohduttaa. Kädessäni
on valokopio tytön kadonneen sulhasen hammaskartasta.
Lisää öisiä kyyneleitä.
01.01.2005.
Toiminnot ovat yhä enemmän uomillaan ja yhä enemmän ryhmiä saapuu vapaaehtoistyöhön. Me olemme olleet paikalla pisimpään
ja siksi aika meneekin muiden ryhmien auttamiseen ja toimintojen avaamiseen. Teen ruotsalaiselle lääkintäryhmälle kuitit
ja jakelulistat heidän tuomistaan sairaalatarvikkeista. Brittiläinen ryhmä tarvitsee listan perustarvikkeistaan, joilla saadaan
kaikkensa menettäneet ihmiset uuteen alkuun. Siunattu olkoon brittiryhmän talonpoikaisjärkinen lähestymistapa. Vain tarpeellista,
välttämätöntä tavaraa uudelleen tyhjästä alkamiseen.
Ei helyjä, ei koruja, ei parfyymia.
Useat nettiryhmät tarvitsevat tarkat tiedot DNA-näytteiden toimituspaikoista Thaimaassa. Useat tukiryhmät helpottuvat
tiedosta, että omaisiaan etsivät ovat turvassa, Thaimaassa ei raivoakaan kaikki kaatava kolera.
LAN-verkkomme toimii, meillä on nopeat yhteydet ja tiedot kulkevat netistä ja nettiin reaaliajassa. Käännän eri asiakirjoja
netistä ja nettiin. Kysymyksiä, väitteitä, hulluja huhuja, kaikkea tarpeellista ja tarpeetontakin. Me etulinjan mustakyntiset
ja likanaamaiset mosurit saamme paljon tukea ja kannustusta netin eri ryhmiltä. Selkäni on tulessa taas ja oikean reisiluun
sisällä oleva titaani lähettää tuska-aaltoja sydämenlyöntien tahdissa. Pikkujuttuja vain.
Kovaa, raakaa, vaativaa työtä. Ihania, auliita, avuliaita ihmisiä.
Ei enää kyyneleitä yöllä, nyt vain vapisen.
02.02.05
Kaverini joutui lähtemään takaisin oman leipänsä tekoon. Sain häneltä lainaksi pikku nipun, joten taas pärjään. Ja lisäksi
sain kaksi ensimmäistä päivää ilmaisen asunnon IVCC:n laskuun, siitäkin on paljon apua. Saamme kaupungintalolla ilmaisen
ruuan, kahvin ja veden. Nämä auttavat minua olemaan vapaaehtoistyössä pitempään. Toivottavasti varas saa ansionsa mukaan.
Vieressäni työskentelee kaunis thainainen. Sai häneltä värikasetin printteriini eikä hän suostunut ottamaan siitä rahaa.
Thainainen on kovin kaunis ja todellinen IT -asiantuntija. Joku kertoo hänen olevan yliopiston professori.
Gaudeate igitur!
Katoksessamme Youth With A Mission (YWAM) tarjoaa laajakaistaista nettipalvelua kaikille. Nopea yhteys eri databaseihin
kaikkialla, joista kukin voi itse tai meidän avustuksellamme hakea tietoja tsunamissa kadonneista läheisistään. YWAM tuntuu
olevankin hyvää koplaa: kukaan heistä ei saa palkkaa, kaikki heidän apunsa menee suoraan tarvitseville. Ei tahmeasormisia
välimiehiä, ei eläkkeellä olevia kenraaleita ja poliitikkoja, joilla on pehmeä ja hyvätuottoinen pesä Kansainvälisesti Hyvin
Tunnetun ja Kunnioitetun Organisaation suojassa.
Ei iilimatoja, ei lesken rovon varkaita.
Koko joukko meitä repäistään irti nyt tekemästä työstämme ja meidät viedään Phuketin pääpoliisiasemalle. Meidän tulee
kääntää mahdollisimman monelle Euroopan kielelle thaimaalaisen nettisivuston sisältö. Meitä on Bangkokin nuori Michael Saksasta;
Zolt, ruotsinunkarilainen; auringon mustuttama suomenhollantilainen Dennis, joka tuli suoraan ruumiita pinoamasta; kauriinsiro
Lolita, 19-vuotias musta monikielinen tyttö Sveitsistä; Douglas Venezuelasta, joka jo on asunut Phuketissa 24 vuotta; Liz,
vilkas silmänilo, joka on auktoriteettimme Hänen Majesteettinsa Englanninkielessä, kanadalaiset Alan ja Jeff, molemmat YWAM:n
mainioita miehiä ja minä, kasvo väkijoukossa, ohikulkija.. Olemme varsin edustava otos siitä sekametelikeitosta, jonka
me vapaaehtoistyöntekijät ja pranghit (länsimaalaiset) muodostamme.
Juuri niitä prangheja, joiden liekaa Thaimaan hallitus mielikseen nykii viisumiasioissa.
Kauhukseni havaitsen, että käännettäväksemme annettu materiaali on täysin Euroopan maiden viranomaisten ohjeiden vastaista.
Nostan asiasta Suuren Huudon ja kieltäydymme kääntämästä ohjeita DNA-näytteiden lähettämisestä tämän nettisivuston ositteeseen.
Kapinamme keskeytyy kun meidät kölihaalataan neuvotteluhuoneeseen, jossa meille ylhäältä annetaan tiedoksi, että tämä nimenomainen
sivusto sisällytetään toiseen sivustoon, mutta että meidän ei tule tehdä työtä tuolle sulauttavalle sivustolle, vain tälle
nyt sulautuvalle sivustolle.
Juuri mitä kaltaisemme itsenäinen sakki haluaakin: politiikkaa, valtauksia ja yhden ihmisen egotrippi, jonka mahtavuus
ylittää vain ahneus tehdä rahaa tuolla tsunamisivustolla.
Hyi saatana.
Käännämme nettisivuston sisällön Euroopan viranomaisten ohjeiden mukaiseksi ja palaamme takaisin Phuketin kaupungintalolle
entisiin töihimme. Siellä äänestämme, että emme enää mene työhön poistuvaan nettisivustoon, joka on täysin pieleen tehty
ja palvelee vain yhden ihmisen ahneutta ja egoa. Hoitakoon itse hommansa, koska haluaa hyötyä tsunamista.
Tänä yönä en itke, en vapise. Nyt en pysty nukkumaan.
03.01.2005
Laskeutuvat helikopterit pulauttavat kohdustaan Bangkokin ballerinoja Somissa ja Sileissä Univormuissaan, Suuren Luokan
Poliitikkoja, jotka ajoittavat esiintymisensä yhtäaikaiseksi muiden maiden Suurten Luokan Poliitikkojen saapumiseen. Kummankin
tärkeys nousee potenssiin heidän tanssatessaan TV-ryhmien saatanallisten viulujen säveliä. Media-ajan haaskalinnut parhaan
uutisajan esiintymisminuutteja ahnehtimassa, poliittiset koit kameroiden hypnoottisen valon houkuttamina.
Kärsivät ihmiset ovat vain välttämätön kulissi tuossa makaaberissa pukinsorkkaisessa tanssissa.
Roottoreiden pöly laskeutuu tietokoneiden päälle ja tuuli riepottaa pölyisen printterin papereita.
TV-ryhmä Hong Kongista tulee luokseni. Ryhmä kysyy paljon kysymyksiä. Haastattelua tekevä tyttö muistuttaa kovasti sulhastaan
etsivää saksalaistyttöä. Jalan ja selän kipu vie voimani ja unen puute loput. On vaikea olla romahtamatta kertoessani omaisiaan
etsivien ihmisten pohjattomasta surusta, ihmisistä jotka jo ovat toivon tuolla puolen.
Muistan, että pari tuttavaani Hong Kongista ovat Fortune 500 -listalla. En voi olla julkisesti haastamatta heitä kumpaakin
lahjoittamaan tsunamin uhreille kaksin käsin. Nämä veljekset ovat hyviä ja anteliaita ihmisiä ja epäilemättä älykkäimpiä
koskaan tapaamiani ihmisiä. He ovat murtaneet leipää kotonani ja minulla oli herrasmiessopimus heidän edesmenneen isänsä kanssa.
Jos todellakin haastatteluni julkaistaan Hong Kongissa, odotan ainakin miljoona HKD kummaltakin. Saapas nähdä.
Jälkeenpäin hongkongilainen sanomalehti tulee suoraan luokseni haastattelemaan minua. Ryhmät lienevät puhuneet keskenään.
Uudistan haasteeni ja toivon, että joko TV tai lehti julkaisee haastattelun. Tsunamin uhrit hyötyisivät siitä.
Palaan nettiin kertomaan kaikille, ettei kenenkään pidä tulla etsimään omaisiaan. Taas kerron, ettei
Thaimaassa ole ruttoa, koleraa, uutta tsunamia ja että kaikki elossa olevat ovat turvassa. Kaikki alueet, joilla DNA-näytteitä
uhreista otetaan, ovat kokonaan suljettu ulkopuolisilta. Kanadan Joe Malesiasta ja Pat Usa:sta eivät hekään enää siirtele
ruumiita temppeleissä tai ruumishuoneissa ja -konteissa. Nyt he ovat työssä elävien kanssa katoksessamme.
Teen, kokoan ja käännän IVCC:n tiedotuksia ja jopa selviä määräyksiä ja lähetän ne medialle eri puolilla maailmaa. Jostain
syystä vain muutamat sanomalehdet, TV:t ja radiot julkaisevat ne heti. Kirjoitettuani nämä kommunikaatiot ja julkaistuani
ne netissä laitan ne myös kaikille ilmoitustauluille Phuketin kaupungintalolla. Olen jo oppinut laittamaan useita päällekkäisiä
ilmoituksia samasta asiasta. Ne viedään heti pois ja sittemmin Viralliset Tahot lähettävät ne omille tahoilleen. Todistamaan,
että Virallisia Tahoja ja niiden Thaimaan Edustajia tarvitaan ja että otsansa hiessä on heidänkin thairuokansa syötävä.
Nämä uutiset tulevat Virallisia Kanavia pitkin ilmi vuorokautta sen jälkeen, kun julkaisin ne netissä. Eikä kukaan ole
huomaavinaankaan.
Keisarilla on upeat vaatteet.
Luojalle kiitos internetistä. Ihmiset ovat media.
Käy yhä ilmeisemmäksi, miten Tunnetut Järjestöt meitä freelancer-vapaaehtoisia vihaavatkaan ja että media pelaa Virallisten
Tahojen joukkueessa. Nopea, kevyt, tehokas vapaaehtoisjoukko näyttää Hyväksytyt, Etabloituneet Organisaatiot tehokkaan säälittömässä
valossa turvonneiksi, tehottomiksi, omaa etuaan ajaviksi blobofiileiksi, joilla hyvän palkan lisäksi on mukava edustustili.
Eikä vapaaehtoishommien lumpenproletariaatilla ole Nättiä Univormua, ei edes siistiä khakia. Pelkät farkut ja t-paita, jotka
viileinä ovat hyvä työasu.
Ei mitaleita, ei koppalakkia, ei rähinäremmiä.
Avustamisraivossaan vapaaehtoisten rääsyläisjoukko tietenkin tekee virheitäkin. Sanassa, teossa ja julkaisussa. Eikä
heillä olekaan samaa Vastuuta kuin Etabloiduilla Kanavilla varmistaa kaikki yksityiskohdat oikeaksi ja totuudelliseksi. Siksi
vapaaehtoisten tiedotusnopeus onkin parempi. Mutta sekään ei selitä vuorokauden tehoeroa vapaaehtoisten hyväksi. Mutta unohtakaamme
lapsen ääni. Keisarilla on komeat vaatteet, kysy vaikka kankurilta.
Loistavalahjainen Ilya Venäjältä joutuu palaamaan Bangkokiin leivän tekoon. Me kaikki kaipaamme häntä.
Eikä Thaimaassa vieläkään ole koleraa, ruttoa, punatautia, keltakuumetta, mustaa surmaa, espanjanvihreää eikä muutakaan
Ilmestyskirjan vitsausta.
Romahdan unettomaan, mattaharmaaseen kuoloväsymyksen koomaan.
04.01.2005.
Luulen, että kaikki tietävät miten pahasti selkäni vihoittelee ja reisi särkee. Kaikki hemmottelevat minua. Tuovat kahvia,
ruokaa, vettä ja kysyvät mitä muuta tarvitsen. Johtuuko tämä oikean käden rannetuesta tai shortsienkin alta näkyvästä oikean
reiden ilkeästä arvesta? Ehkä vain siitä, että olen vanha. On kuitenkin mukava olla huomaavaisten ihmisten joukossa.
Nauramme taas. Ehkä heiluri on heilahtanut takaisin. Ehkä olemme liian väsyneitä olemaan kikattamatta.
Ilya tinkasi pomoltaan lisäaikaa ja on taas kanssamme. Hyvä, me tarvitsemme häntä ja hänen aivojaan.
Poliitikot ovat harventuneet ja helikopterin pölyä on yhä vähemmän. Tsunami on nyt osa havaintomaailmaa. Näytönsäästäjä,
jonka tiedämme olevan olemassa mutta emme enää näe.
Katastrofi ei enää anna poliittiselle kuonalle ilmaisia mediaminuutteja, joten kuona tanssii ja temppuilee nyt muualla,
tsunamin himmennyttä valokeilaa kirkkaammassa parrasvaloissa. Ja hyvä onkin, muualla ei tarvitse politico-oksennuksen vahingossakaan
edes etäältä nähdä kärsivää rahvasta. Noita auringossa paahtuneita, viidakkomurteita puhuvia eläimestä seuraavia.
Täällä on enää paskaista mosurityötä tehtävänä, ei parrasvaloja.
Ihastuttava pikkuinen poika kaatuu ja satuttaa itsensä. Nostan pojan syliini ja lohdutan häntä. Voi, miten hienolta
tuntuikaan.
Olkoon aina pieniä lapsia ja koiria!
Ilya, Pat, Joe ja minä menemme repimään perseen saveen. Bangla Roadilla mylly pyörii taas täysillä eikä rock ole musiikkia
vaan kipu korvissa. Tämä taitaa olla tarpeen. Näin juovuksissa en ole ollut 20 vuoteen. Selkäkään ei enää särje, jalka
särkee.
O5.01.05
Puhelimeni vaikenee lopullisesti, läppärireppuni hajoaa ja auton jarrut on korjattava. Autoa käyttävät kaikki, jotka
autoa tarvitsevat katoksessamme, jolloin jarrujen täytyy toimia. Monta hyvää syytä olla poissa tämä päivä.
Hotellin siivoojarouvat tietävät, että olen mielipuoli. Lainaan heitä pölynimuria ja imuroin tietokoneeni huolellisesti
joka puoleltaan. Kenellä lienee copyright pölyyn, jonka imuroin omasta koneestani? Nyt ei mielipuolen pranghin läppärissä
ole helikopteripölyä.
Kiitos, Hewlett-Packard, todella hyvästä kannettavasta tietokoneesta. Tämä on kolhuista ja kosteudesta huolimatta toiminut
moitteettomasti jo monta vuotta. Olen todella saanut rahalle vastinetta.
Jarrut on korjattu. Auto ei jarruttaessa enää kilju ja vedä toiselle sivulle. Koirat eivät enää vihaa minua. Reppukin
on uusittu ja viisi vuotta vanha Nokia 8210 on taas korjattu. Rahaa meni yli 3000 baht. Ziisus! Ei olisi pitänyt eilen
kaljana juoda satoja bahteja. Seuraavan kerran olenkin niin kumarassa parinkymmenen vuoden kuluttua uudestaan. Onneksi olen
silloin jo kuollut.
Luen itseni uneen.
06.01.2005.
Tämä osa työstä on vähenemään päin. Suuri osa asioista, paikoista ja databaseista on kielletty ja kätketty muilta kuin
Virallisten Tahojen Edustajilta. Jopa database, jonka me itse olemme perustaneet ja siihen keränneet tiedot, on meiltä suljettu.
Pari viikkoa tsunamin jälkeen mahtipontisen hitaat byrokratiat vihdoinkin tulevat merkitsemään valtauksensa ja ajamaan
ulos entiset asukkaat, vapaaehtoissquatterit. Enää ei haluta tuota epämääräistä joukkoa, joka teki alun kovan työn ja joka
nyt likaisena ja epäeleganttina laumana saa ryömiä takaisin kiviensä alle.
Nyt alkaa hyvin palkatun kahdeksantuntisen, viisipäiväisen työviikon aika. Päivärahojen, olosuhdelisien ja edustustilien
aika. Nyt ajetaan suurilla valkoisilla maastureilla tunnuksineen ja lippuineen. Nyt seurustellaan paikallisen hienoston
ylimpien kerrosten kautta, ihan kuin oikeat diplomaatit. Ulkomaisten organisaatioiden Suuret Johtajat käyvät toistuvilla tarkastusmatkoilla
puolisoineen. Ja samalla tarkastetaan kaikki Bangkokin ostosparatiisit, jotta tiedettäisiin, miten maan talous toipuu katastrofista.
Hyviä, myötätuntoa täynnä olevia haastatteluja annetaan ja viisaita lausuntoja julkaistaan. TV näyttää noita Loistavia
Hyväntekijöitä Tärkeässä Tehtävässään, rypyttömissä vaatteissaan.
Ja me, vapaaehtoissventuuvat olemme hävinneet näkyvistä takaisin koloihimme.
Huomenna pakkaan, tulen Phuketin kaupungintalolle vielä kerran, katson kaikki paikat, josko vielä olisi jotain ilmaistyötä
tehtävänä. Jos ei, nostan pölyisen printterini autoon ja häviän takaisin mitättömyyteeni. Ja hyvä onkin, rahani ovatkin
loppumassa. Vapaaehtoistyö tulee kalliiksi, siksi se ehkä onkin syytä jättää varakkaiden organisaatioiden hyvin palkattujen
ihmisten hoidettavaksi.
08.01.2005 Khao Lak
Ei täälläkään tarvita kaltaisiani. Kuolleiden ja hävinneiden turistien tavaroiden ryöstely on nyt järjestelmällistä.
Nyt kelpaa muukin kuin pelkät kellot, korut, rahat ja kamerat.
Kävin Khao Lakin Merlin Resortissa. Toisen kerroksen huoneet olivat säilyneet. Niissä reippaat ryöstelijäpojat hihitellen
sovittelivat ylleen kadonneiden ja kuolleiden turistinaisten intiimejä vaatekappaleita. Hauskaa oli. Poliisivartioita ei
näkynyt.
Ja toisaalta, miksi vartioidakaan jotain jonka ryöstely alkoi jo heti tsunamin toisen aallon jälkeen?!
LOPPUSANAT
Sekä sylimikro että printteri lienevät saaneet liikaa helikopteripölyä. Printteri vaatii ainakin kunnon puhdistuksen
toimiakseen ja läppärin combo ei suostu lukemaan, ei kirjoittamaan. Ei tainnut mielipuolen pranghin imurointi ollakaan riittävän
tehokasta.
Ja nyt laskujen jo tultua, joudun itse maksamaan kaikki Phuketista puhelimellani soitetut puhelut Myös ne, joita annoin
hätää kärsineiden soittaa kotimaahansa puhelimellani uskossa, että thaimaalaisten puhelinyhtiöiden lupaukset pitäisivät.
Eivät ne pitäneet. Maksuun menee.
Eikä Hong Kongin TV eikä lehti julkaissut haastettani. es saanutkaan esitettyä julkista haastetta, johon veljesten olisi
ollut vasytattava avokätisesti säilyttääkseen kasvonsa yhteisössään Ja nyt jo on liian myöhäistä haastaa rikkaat hieman antamaan
paljosta liiastaan. Tsunami on tuolta osin ohi ja seksitön.
Kaltaisemme vapaaehtoistyöntekijät ovat sventuuvia. Senhän meille kertoi omansa ja edustamansa organisaation asenteet
vahingossa paljastanut Suomen Punaisen Ristin edustaja omalla korkealla suullaan. Punainen Risti muuten ei tee hyväntekeväisyyttä,
sehän saa korvauksen toiminnastaan. Me, mosurit ja rasvanahat, teemme hyväntekeväisyyttä: SPR elää kaltaisiemme proletaarien
aneista ja meidän maksamistamme veroista. Miten almuista elävällä on varaa tuollaisiin asenteisiin ja missä yhteydessä voi
milloinkaan mitään tuollaista sanoa?
Sven Dufva hänkin oli suurisydäminen ja pienipäinen:
"
Ne sanat sotajoukossa levisi yleiseen,
ja kaikki myönsi Sandelsin totuuden lausuneen:
"Älyä kyll' ei Dufvalla lie liiaksi ollutkaan,
pää huono oli", arveltiin, "mut sydän paikallaan."
"
Kirjeesi, kirouksesi, halveksuntasi ja tappouhkauksesi voit lähettää osoitteeseen:
bypasser@gmail.com
Vastausta en lupaa, todennäköisesti en edes lue kirjettäsi.
|
|
|